maanantai 4. maaliskuuta 2013

Busy busy bee

Viikko alkoi taas ihanan aurinkoisena, mutta viime viikon ihanan aurinkoisten ja lämpimien + 5 C päivien jälkeen Sään Haltiatar muisti jälleen, millainen Suomen kevään kuuluu olla. Auringon lisäksi tänään on siis tarjolla kirpakka -15 C, pakkastuuli sekä edellisten lämpöviikkojen ansiosta viiden sentin kerros jäätä. Aika siis kaivaa jäänaskalit ja luistimet esiin ulkona liikkuessa. On kieltämättä vaikea arvioida, kummassa ulkona liikkuminen on tällä hetkellä ikävämpää: Helsingissä, jossa lauantai-illan lumimyrsky kätki jään salakavalasti alleen, vai Keski-Suomessa, jossa huonosti hiekotettuja, jäisinä kiiltäviä teitä on silmän kantamattomiin.

Päivä on siis käynnistynyt uhkarohkealla matkalla kotoa yliopistolle harkkatyöpalaveriin, ja onneksi seminaariesityksen teko etenikin hyvin. Tosin tekemistähän jäi vielä vaikka kuinka, mutta tämän päivän tsemppauksen jälkeen huomenna on taas yksi kurssi onnellisesti ohitse. Tai itse asiassa kaksikin, sillä myös toiselle kurssille pitää palauttaa viimeinen tehtävä tänään. Tehokas viikon aloitus on siis luvassa.

Onneksi kalenteriin on mahtunut koulujuttujen lisäksi muutakin puuhaa. Viime viikolla Tampereen tentin jälkeen aloitin Etelä-Suomen excursion, ja ehdin kolmessa päivässä vierailemaan niin vanhempieni kuin kahden siskonikin luono. Kolmattakin siskoistani näin jo viime viikolla alkuviikosta, joten harvinaisen perhekeskeinen viikko takana siis!

Mutta nyt lounaan kautta tehtävien kimppuun.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

PS. Pahoittelut kuvien puutteesta! Kännykkäkamera ei ole oikein palkinnut tänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti