maanantai 18. helmikuuta 2013

11 + 11 -haaste

Weba haastoi Neula ja vasara -blogissaan blogini mukaan 11 + 11 -haasteeseen. Haasteen säännöt ovat seuraavat: 

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, jolla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään. 
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaaja, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Olen oikeasti blondi(hko), mutta värjännyt hiukseni punaiseksi jo viisi vuotta.

2. Keskittymiskykyni on huono: saatan vahingossa uppoutua pitkiksi ajoiksi, omiin ajatuksiini tai kännykkäpeleihin. Kämppikseni Englannissa sanoivat usein, että olen "gone with the fairies".

3. En pidä ääriolosuhteista. Tämän vuoksi lempivuodenaikojani ovat kevät ja syksy, ja siksi myös rakastan englantilaista säätä.

4. Vuorokausirytmini on luonnostaan hieman kallellaan. Jos saisin herätä ja valvoa niin kuin parhaalta tuntuu, nukahtaisin kahdelta ja heräisin yhdeltätoista.

5. Ihmisten kysyessä kuulumisia, olen kyllästynyt vastaamaan "gradua". Kyllästymiseni on onneksi alkanut jo nostaa graduntekomotivaatiotakin, joten ehkä jonain päivänä saan vaihtaa vastaukseni.

6. Olen välillä turhankin itsekriittinen hengentuotteitani kohtaan. Niinpä omassa blogiarkistossani onkin enemmän julkaisemattomia luonnoksia kuin julkaistuja tekstejä.

7. Pidän käsitöistä ja muutoin luovasta tekemisestä, mutta lyhyt keskittymiskykyni ja nopea kyllästymiseni johtavat usein siihen, että asiat jäävät kesken.

8. Rakastan matkustamista ja seikkailemista, ja olen toisinaan hieman huolissani, että aika loppuu kesken. Niin monta paikkaa nähtävänä, niin monta elämystä koettavana.

9. Matkustamisen ihanuudesta huolimatta mikään ei voita matkan jälkeistä ensimmäistä yötä omassa, takuuvarmasti luteettomassa sängyssä.

10. Joskus haluaisin tehdä niin kuin Julia Roberts Eat.Pray.Love. -elokuvassa ja lähteä Intiaan meditoimaan.

11. Toisaalta ehkäpä omat seikkailuni ovat minulle meditaatiota. Yksin matkustaessa ehtii olemaan paljonkin omien ajatustensa kanssa, vaikkei yksinäisyydestäkään ole koskaan tarvinnut kärsiä.


Weban esittämät 11 kysymystä: 


Oletko osallistunut netin kautta ikinä mihinkään vaihtoon? En vielä, mutta pian alkaa vanhan ystäväporukkamme vaihto, jota organisoidaan Facebookin puolella. Se kenties laskettanee?

Mitä blogia tykkäät lukea usein (linkki)? Puutalobaby on salainen paheeni.

Käytkö kirpputoreilla? Käyn. Kotikaupungissani on ihana kirpputoriketju, jossa vaatteita myydään 5€ / kg, ja olen tehnyt muutamia aivan ihania löytöjä.

Kuinka paljon sinulla on lankaa? Tähän en osaa, enkä uskalla vastata. Yksi sängynaluslaatikko täynnä, samoin yksi iso muovilaatikko. Vinttikomerossa on vielä kolme laatikkoa vähintään vuosikymmenen takaisia vanhoja lankoja minun ja siskojeni keskeneräisten käsitöiden jäljiltä.

Onko keittökaappisi järjestyksessä vai pursuavatko ne yli äyräiden? Keittiön kaappini ovat asuntoni ainoa kohta, jossa kaikki on järjestyksessä. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että muuten tavarat ja kuiva-aineet eivät mahtuisi kaappeihin.

Mistä netistä löytyvästä ohjeesta tykkäät erityisesti (linkki, ohje voi liittyä ihan mihin vaan)? Toisella puolen lahden -blogin avulla opettelin neulomaan patenttineuletta ja sen seurauksena sain maailman ihanimman tuubihuivin.

Missä olet viimeksi käynyt lomamatkalla? Skotlannissa elokuussa.

Mihin kauppaan haluaisit voittaa 200 euron lahjakortin? Lempi-kirpparilleni Ekocenteriin.

Led-kynttilät vai oikeat? Oikeat, tosin led-jouluvalot ovat kauniita.

Laitatko leivälle voita vai margariinia? Voita: tapa, josta en ole oppinut pois yrityksistä huolimatta.

Lempikirjasi tällä hetkellä? Piha ja puutarha, josta olen ammentanut ideoita ensi kesän palstaviljelyä varten.

11 kysymystä haastamilleni blogeille

1. Lempipaikkasi?
2. Kestohaaveesi?
3. Omakotitalo, kerrostalo vai rivari?
4. Turhauttavin projektisi (käsityö/sisustus/kunnonkohotus/tms)
5. Paras vuodenaika?
6. Alkuperäiset vai dubatut animaatiot?
7. How to train your dragon?
8. Mitä haluaisit oppia?
9. Lempipuuhasi/harrastuksesi?
10. Amerikkalaiset- vai brittisarjat?
11. Jos asuisit ulkomailla, missä haluaisit asua?

Haastamani blogit: 
Elämää Suomen Ateenassa
Lilylandia
M2rre

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti