tiistai 30. lokakuuta 2012

Gradutuskia

Tänään kieriskelen gradutuskissani edellisten viikojenkin edestä. Tänä iltana on nimittäin korjatun tutkimussuunnitelman deadline ja selkeästi syy-seuraus-suhteita puutteellisesti hahmottavana valtaosa urakasta jäi tottakai tälle päivälle. Tekemistä ei onneksi ole paljon, mutta sitäkin rasittavampia. Ohjaaja vinkkasi ystävällisesti eilen määrittelemään ekstrana termejä, joita en edes käytä koko gradussa, mutta jotka littyvät aiheeseen jonkin aasinsillan kautta. Nyt siis etsimään, että kukakohan nämä termit on joskus määritellyt ja lukemaan tekstejä, jotka eivät itse asiassa liity lainkaan koko gradun aiheeseen. "Jee". Lisäksi olen koittanut selvittää, kerrotaanko missään, montako tapauksta monitapaustutkimuksessa pitäisi olla. Voin kertoa, että sitä tietoa ei muuten kovin helposti löydy, eikä varsinkaan sellaisesta lähteestä, jonka voisi lähdeluetteloon merkitä.

Kun lunta vielä oli.


Äh, päätin jo eilen, että olen nyt näistä viimehetken korjausvaatimuksista angstini ansgtannut, sillä eilen en sen lisäksi juuri muuta tehnytkään. Tosin syytän aikaansaamattomuudestani myös armotonta koomaa, minkä sunnuntain kunnallisvaalien koko päivän kestänyt ääntenlaskenta aiheutti. Onneksi tänään olen edes hitusen vireämpi, vaikkei se ole järin paljon sanottu. Lumikin alkaa olla muisto vain, mutta onneksi ihana aurinko edes piristää rännässä kahlaamista.

Oikeastaan voisin luopua tästä kirjastolla ahertamisesta ja kokeilla kotona kirjoittelua taas vaihteeksi. Huomenna saatan saada kirjoitettua tänne jotain järkevämpää, tänään on yliannostus gradua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti